Klassinen sitruuna-marenkitorttu





Kirpeä kuin kevätaurinko ja höttöinen kuin hattara. Tämä klassikkotorttu on ehdottomasti yksi suosikkileivonnaisistani. Olen kuitenkin jännittänyt lemoncurdin tekemistä niin paljon, etten ole aikaisemmin yrittänyt tehdä sitruuna-marenkitorttua itse. Tämän tortun tein BBC Good Food -sivulta löytämäni yksinkertaisella ja seikkaperäisellä ohjeella ja torttu onnistui täydellisesti heti ensimmäisellä yrityksellä.

Sitruuna-marenkitorttu
Taikina
175 g vehnäjauhoja
100 g voita pieninä kuutioina
1 rkl tomusokeria
1 keltuainen

Täyte
2 rkl maissitärkkelystä
100 g sokeria
2 sitruunan raastettu kuori
125 ml puristettua sitruunamehua (2-3 sitruunaa)
1 pienen appelsiinin mehu
85 g voita pieninä kuutioina
3 keltuaista ja 1 kokonainen muna

Marenki
4 valkuaista huoneenlämpöisenä
200 g sokeria
2 tl maissitärkkelystä

Taikina valmistetaan nyppimällä voi, sokeri ja jauhot pieniksi muruiksi. Lisätään keltuainen (valkuainen säästetään marenkiin) ja ruokalusikallinen kylmää vettä ja muovataan taikina palloksi. Taikinaa ei saa työstää liikaa, jotta vehnään ei synny sitkoa. Taikinasta kaulitaan jauhotetulla pöydällä mahdollisimman ohut irtopohjavuoan pohjan ja reunat peittävä levy. Taikina nostetaan kaulimen avulla vuokaan, painellaan paikoilleen ja leikataan reuna tasaiseksi. Pieni repeily nostettaessa tai painellessa ei haittaa, sillä taikina leviää paistettaessa. Pohjaan pistellään haarukalla reikiä ja vuorataan foliolla (kiiltävä puoli taikinaa vasten). Taikinana annetaan levätä kylmässä puolesta tunnista tuntiin (tai vaikka yön yli).

Taikinan levätessä on hyvää aikaa esivalmistella täytettä: raastaa sitruunankuoret hienoksi raasteeksi, erotella keltuaiset ja vatkata ne munan kanssa, puristaa sitruunamehu, mitata ja kuutioida voi, puristaa appelsiinimehu ja sekoittaa se veteen niin, että saadaan yhteensä 2 dl laimennettua mehua.

Uuni kuumennetaan 200 asteeseen ja pohjaa esipaistetaan noin 15 minuuttia ensin folion kanssa (folion päällä painona kuivattuja herneitä tai vaikka riisiä) ja sitten vielä muutama minuutti ilman foliota niin, että pohja on kypsä ja kauniin kullankeltainen.

Sillä aikaa kun pohja kypsyy, tehdään täyte. Maissitärkkelys, sokeri ja raastettu sitruunankuori mitataan keskikokoiseen kasariin. Lisätään sitruunamehu ja laimennettu appelsiinimehu samalla sekoitellen. Seosta lämmitetään keskiteholla koko ajan sekoittaen, kunnes se on paksua ja sileää. Kun seos alkaa kiehua, se siirretään levyltä siksi aikaa kun joukkoon vatkataan voikuutiot. Kun voi on sulanut, kasari siirretään takaisin levylle. Lisätään munaseos ja jatketaan kuumentamista koko ajan raivokkaasti vispaten kunnes seos taas muutaman minuutin päästä alkaa paksuuntua ja irtoilla lusikasta tai kuten BBC ilmaisee kuvaavasti: ”plops from the spoon”.

Sitten valmistetaan marenki. Valkuaiset vatkataan pehmeäksi vaahdoksi, johon lisätään puolet sokerista lusikallinen kerrallaan koko ajan vatkaten, sitten maissitärkkelys edelleen koko ajan vatkaten ja lopuksi loput sokerit lusikallinen kerrallaan vieläkin vatkaten. Nyt marengin pitäisi olla silkkisen pehmeää, kiinteää ja hienoa vaahtoa, joka asettuu helposti ”huipuiksi”. Täyte kaadetaan pohjalle ja päälle lusikoidaan marenki aloittaen reunoilta. Jos marengin levittäminen aloitetaan keskeltä, täyte kasautuu keskeltä reunoille. Marenki kannattaa lusikoida niin reunaan, että se koskettaa taikinaa ja ankkuroituu näin paikoilleen. Loppu marenki lusikoidaan keoksi tortun keskelle ja pyöräytetään lusikalla kauniiksi pyörteeksi.

Torttua paistetaan vielä 1820 minuuttia kunnes marenki on rapeaa ja saa väriä. Tortun annetaan jäähtyä ensin vuoassa puolisen tuntia ja sitten vähintään toiset puoli tuntia tarjoiluastiassa ennen leikkaamista, jotta täyte ei ala valua. Syödään samana päivänä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...