Nokkospesto



Keräsimme lammaslaitumen pientareelta ja saunan takaa monta säkilistä arvokasta pestoainesta eli nokkosta. Kotoinen rikkakasvi sopii melkein mihin tahansa korvaamaan pinaatin. Nyt niin trendikkäiden luonnonyrttijuttujen innoittamina testasimme nokkosta basilikan korvikkeena pestossa, jota söimme ensin karitsanfileiden ja vihreän salaatin kera, sitten seuraavana päivänä paahdettujen leipien päällä ja sen jälkeen viimeiset rippeet sekoitettiin raejuustoon ja laitettiin kellumaan täyteläisen tomaattikeiton silmäksi. Lapsetkin pitivät pestosta, vaikka polttava nokkosen laittaminen suuhun ensin vähän epäilytti.

Nokkospesto

pari kourallista nokkosenlehtiä
20-30 g auringonkukan siemeniä
2 valkosipulinkynttä
5-6 rkl raastettua parmesaania
1-2 dl oliiviöljyä
merisuolaa myllystä
mustapippuria myllystä

Nokkosen lehdet ryöpätään eli laitetaan kiehuvaan veteen, keitetään pari minuuttia, huuhdotaan ja puristetaan kuiviksi. Auringonkukan siemeniä paahdetaan hetki kuumalla, kuivalla teflon-pannulla. Valkosipuli kuoritaan ja hienonnetaan ja parmesaani raastetaan karkeaksi. Nokkoset, siemenet, valkosipuli, parmesaani ja noin puolet oliiviöljystä mitataan tehosekoittimeen. Tehosekoittimen annetaan käydä valuttaen samalla öljyä pestoon, kunnes se on omaan makuun sopivan löysää tai tiukkaa. Maustetaan ripauksella suolaa ja pippuria.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...