Italialainen kinkkupiiras



Suomalaiset tekevät perunan ja makkaran tähteistä pyttipannua, venäläiset keittävät jämistä seljankaa ja italialaiset hukkaavat ruuantähteensä pizzaan. Hiivapohjan kohottaminen kestää liian kauan, joten loihdimme jääkaapin uumenista löytyneistä aarteista piiraan.

Italialainen kinkkupiiras
Pohja
100 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl kylmää vettä

Täyte
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
nokare voita paistamiseen
1 ruukku tuoretta pinaattia
suolaa
pippuria
2 dl hapukoorta tai ranskankermaa
1 muna
1/2 tl jauhettuamuskottipähkinää
100 g ilmakuivattua kinkkua
rosmariinitupsuja

Pohja valmistetaan sekoittamalla jauhot kulhossa ja nyppimällä huoneenlämpöinen voi sekaan. Hienoon jauhomuruun lisätään suola ja vesi. Taikina sekoitetaan ja muotoillaan tasaiseksi palloksi, joka kääritään kelmuun ja laitetaan jääkaappiin vetäytymään.

Uuni kuumennetaan 200 asteeseen. Taikina pallo kaulitaan ja painellaan piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Pohjan päälle taitellaan folio, jonka reunoille laitetaan painoksi kuivia herneitä tai riisiä, jotta piiraan reunat eivät lässähdä esikypsennyksen aikana. Piiraspohjaa kypsennetään noin 7 minuuttia.

Hienonnettu sipuli ja valkosipulinkynsi freesataan voissa. Pehmenneen sipulin joukkoon lisätään hienonnettu pinaatti. Pyörätytetään pannulla pari kertaa, maustetaan suolalla ja pippurilla. Täyte levitetään esipaistetulle piiraspohjalle. Hapukoore ja muna vatkataan tasaiseksi ja maustetaan muskottipähkinällä. Hapukoore kaadetaan täytteen päälle ja levitetään tasaisesti.

Piirasta paistetaan noin 30 minuuttia. Kun pohja on saanut hieman väriä ja täyte hyytynyt, ohuet kinkkuviipaleet ja rosmariinitupsut asetellaan piiraan päälle. Piirasta paistetaan vielä noin 5 minuuttia, kunnes kinkku on ihanan rapeaa. Koristellaan parmesaanilastuilla ja tarjoillaan salatin kera.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...