Pappardellea, punajuurta ja persiljapesto



Tammikuu ei ole ollut tipaton, emmekä ole olleet laihdutuskuurillakaan. Olemme syöneet joka päivä jotain, mutta emme mitään jakamisen arvoista. Esimerkiksi viime viikolla sunnuntai-illallisena oli spagettia ja valmista pastakastiketta purkista salamilla, valkosipulilla ja parmesanilla tuunattuna. Hyvää, muttei intohimoja herättävää. Toisin kuin tämän viikonlopun menu. Täytimme jääkaapin ääriä myöten eestistä tuoduilla herkuilla. Jo perjantai-illallinen, meloni-parmankinkkusalaatti ja appelsiini-punajuuripasta, lupailevat viikonlopuksi kulinaristista ilotulitusta! (Vaikka kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan, koska olin hukannut lehdestä kopioimani punajuuri-gnocchien reseptin. Onneksi löysin käsilaukkua, lehtikoria ja kirjahyllyä penkoessani tukun muita reseptiaarteita. Turvauduimme jälleen Glorian ruoka & viiniin.)

Appelsiini-punajuuripasta
n. 250 g pappardelle-nauhapastaa

1 iso punajuuri
2 valkosipulinkynttä
1/2 appelsiinin kuori
1 appelsiinin mehu
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Punajuuri on Eestin peruna. Sitä saa kaupoista valmiiksi kuorittuna ja keitettynä, myös raastettuna. Jos onnistuu saamaan keitettyä peetiä eli punajuurta voi suoraan hypätä vaiheeseen kaksi, jos ei, punajuuri kuoritaan ja siitä vuollaan kuorimaveitsellä suikaleita. Kasariin laitetaan noin desi vettä, jossa punajuurisuikaleita huodutetaan noin 15-20 minuuttia.

Valkosipuli leikataan ohuiksi viipaleiksi. Appelsiini pestään huolella ja kuoresta vuollaan ohuita lastuja. Öljy kuumennetaan pannulla ja siinä freesataan valkosipulit kullankeltaisiksi. Lisätään appelsiinimehu ja pehmeät punajuurisuikaleet. Appelsiinin kuoret laitetaan mukaan hautumaan pariksi minuutiksi ja antamaan makua. Keitetään miedolla lämmöllä noin 4 minuuttia.

Pasta keitetään pakkauksen ohjeiden mukaan. Kuumennetuille lautasille annostellaan pastaa, punajuuria appelsiinimehussa, persiljapestoa, hapukoorta tai tuorejuustoa ja parmesania.

Persiljapesto
1 dl pinjansiemeniä
3 dl lehtipersiljaa
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
1 tl hunajaa
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Pinjansiemeniä paahdetaan kuumalla pannulla, kunnes pinta saa hieman rusertavaa väriä. Siemenet, persiljan lehdet, kuorittu valkosipuli, sitruunanmehu ja hunaja mitataan tehosekoittimen kulhoon ja ajetaan karkeaksi rouheeksi. Mukaan lisätään oliiviöljyä ohuena nauhana koneen käydessä. Oliiviöljyn määrää lisäämällä voi säädellä tahnan paksuutta haluamakseen. Lopuksi pesto maustetaan suolalla ja pippurilla.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...