Yrttitahnalla hunnutettuja karitsan kyljyksiä ja fetasalaattia






Perjantai-ilta kotona, kahdestaan ja aikaa nauttia hyvästä illallisesta ja toistamme! Poikkesimme Melker Andersonin keittokirja kainalossa naapurilliseen, orgaaniseen ja käytännölliseen NOP-puotiin hakemaan luomulihaa. Mukaan tarttui myös herkullisia juustoja, Nopri-meijerin vaatimattomaan pakasterasiaan pakattua, mutta niin maukasta, Taluvõita (tilan voi) ja Taarapõllu Talun Jõhvika krõpsuja (kuivattuja karpalolastuja), ekoa tietenkin. Olin riemuissani löydöistämme ja tunsin itseni ainakin 27 prosenttia paremmaksi ihmiseksi tukiessani Viron pientilallisia ja ympäristöä. Aineksista syntyi herkulliset karitsan kyljykset yrttitahnalla hunnutettuina, sitruunalla raikastettu fetasalaatti ja chilikastike.

Karitsan kyljykset
400 g karitsan/lampaan kyljyksiä
suolaa
mustapippuria

Yrttitahna
1/2 chilpalko halkaistuna ilman siemeniä
1/2 sitruunan raastettu kuori
5 oksaa timjamia
2 oksaa rosmariinia
pieni nippu persiljaa
2 valkosipulinkynttä
1/2 tl rosépippuria
1 tl suolaa
1 tl hunajaa
1 dl oliiviöljyä

Ensin kannattaa laittaa uuni kuumenemaan 125 asteeseen. Sitten mitata yrttitahnan ainekset pieneen kulhoon ja sekoitetaan sauvasekoittimella kiinteäksi tahnaksi. Tarkista maku!

Valurautapannu kuumennetaan levyllä ja sultatetaan siinä nokare voita. Kyljysriviä paistetaan noin 1-2 minuuttia molemmilta puolilta. Sen jälkeen kareet hunnutetaan yrttitahnalla ja nostetaan pannussa 125 asteiseen uuniin pariksi minuutiksi ja sen jälkeen uunista ulos ja folioon vetäytymään. Lopun tahnan voi kaapia valmiiden kyljysten päälle ennen tarjoilua.

Fetasalaatti
1 paprika
6 kirsikkatomaattia
1/2 kurkku
1 appelsiini
1 sitruuna
1 pieni punasipuli
10 kalamataoliivia
150 g fetajuustoa
1/2 ruukkua jääsalaattia
2 palaa vaaleaa leipää
tuoreita yrttejä, esim. timjamia, oreganoa, rosmariinia
1/2 tl paahdettuja fenkolinsiemeniä

Kastike
1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi suolaa
mustapippuria

Paprika pilkotaan ja paahdetaan öljyssä pannulla. Paprikan paahtuessa valmistetaan vinegrette salaattikulhossa ja kaadetaan lämpimät paprikapalat sekaan vetämään makua. Tomaatit, kurkku, punasipuli, appelsiini, sitruuna ja feta pilkotaan ja lisätään kulhoon, samoin silpuksi revityt yrtit, oliivit ja kuumalla, kuivalla pannulla paahdetut fenkolinsiemenet. Lopuksi kulhoon lisätään revitty salaatti. Leipäpalat kuutioidaan krutongeiksi ja paahdetaan rapeiksi öljyssä kuumalla pannulla ja ripotellaan salaatin päälle.

Chilikastike
3/4 dl majoneesia
1 tl viinietikkaa
2 rkl chilikastiketta (voimakkuudesta riippuen, 1/2 tl habaneroa oli enemmän kuin tarpeeksi!)
1 rkl paprikajauhetta

Ainekset sekoitetaan pienessä kupissa ja tarjoillaan lampaankyljysten ja fetasalaatin kera.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...